torstai 24. marraskuuta 2016

Ihan vaan ettei päätä palelis

Joku ihastuttava ihminen saa taas postissa jotain pehmoista (mikäli posti suostuu toimittamaan).
pahottelen huonoa laatua, linssi oli suttunen
Menekki: n. 100g
Puikot 3,5mm

Luulis uppoavan isompaakin päähän, kun venyttämättä pipon ympärys on 40cm.
Ohjeesta poiketen loin silmukoita kymmenen enemmän, koska en ollut varma käsialastani.

torstai 6. lokakuuta 2016

Fixaillaan ja herätellään tätä koomasta

Pahottelen, etten oo päivitelly hetkeen... Liikaa projekteja kesken, eikä yhtään valmista, paitsi nyt...
Minimanissa oli sisustuskalvot tarjouksessa ja olin haaveillut yhden lipaston päällystämisestä, mutta pihiyttäni en ole kalvoja ostanut.
Vasemmalla ennen ja oikealla jälkeen
Ostan jossain välissä uudet nupit tuohon, kunhan löydän mieleiset. Mutta nyt on lapsen vaatteille hieno lipasto.

torstai 5. toukokuuta 2016

Topseja muuallekin

Vessasta puuttui kokonaan vanupuikot, joten virkkasin niille oman astian.
Lanka on joku novitan puro batik muistaakseni
Kakkosen koukulla virkkasin ja ohjetta omasta päästä. Netti on kyllä täynnä ohjeita.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kangaspuut kolisee jälleen

Olihan urakka. Koko kevään tein tätäki mattoa, koska en jaksanut, enkä ehtinyt käymään kutomassa, mutta nyt se on tehty.
Malli on kallio, jos se jollekin sanoo mitään.
Mitat ovat 80cm X 190cm
Kudetta meni vähän vajaa 4kg

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kangaspuiden kolinaa

Pitkästä aikaa jotain sain uloskin. Kudoin kangaspuilla shaalin.
Loimilankojen menekkiä on hankala laskea, koska en vaan osaa.
Kudelankaa meni 350g ja oli novitan rose mohairia.
Koko shaalin mitat ilman tupsuja on 120cm X 240cm ja on muuten lämmin.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Tumputa siinä nyt sit

Haluisn hyvää hyvyyttäni neuloa taas jollekin jotain, joten kaiken kansan rakastama Qualus sai nimikkolapaset.

Ja sitten ne tylsimmät osuudet:
Lanka: Novita 7 veljestä
puikot: 3,5mm
menekki: n. 100g
ohje: Kahteispaha

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Juniper tai Jupiter

ihan sama.
Tein kuitenkin omaksi ja jonkun toisen iloksi sukat, koska sukulaiset hukkuvat luomuksiini ja osaavat kyllä itsekin neuloa itselleen, mitä haluavat. No tuollaiset niistä tuli ja tykkään kovasti, ovathan hienot.
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Menekki: vähän yli 150g
Koko: 42-43
Ohje: Juniper